perjantai 9. joulukuuta 2016

Luukku 9 : Inspiroitumista lahjapaperista


Heips ja mukavaa perjantaita ! Tiedättekö, että on kahdenlaisia ihmisiä, toiset haluavat joulupaperin olevan yksinkertaisella kuvioinnillahillityllä kuviolla ja lisäksi mahdollisimman 'väritön'. On myös niitä jotka vaalivat perinteitä ja haluavat joulupaperin olevan kirjava ja jouluinen. 

Itse kuulun ensimmäiseen kategoriaan ja haluan joulupaperin olevan kaunis, mutta hillitty ja mielellään kaksivärinen. No, arvata saattaa kuinka kauan etsiskelin kivoja joulupapereita ja vihdoin mukaani tarttui valkohopeaa kun mustavalkoista ei löytynyt (ihmekös tuo). Olen aina ollut hyvin tarkka siitä, että kaiken pitää kokonaisuutena sopia keskenään yhteen ja jopa kuusen alla tönöttävät paketit ovat osa sitä kokonaisuutta. Kunnes tästä itse jaarittelusta päästäänkin näihin kynsiin, Inspiroiduin siis lahjapapereista ja tälläiselle nirsolle olisi kyllä käynyt myös mustapunainenkin paperi paremman toivossa, jota sitäkään ei löytynyt mistään. Koko lakkauksen pohjalta löytyy Ginaticotin Classy Red, joka on aiemminkin nähty jouluteemaisilla kynsilläni. Juuri täydellinen punainen joulunaikaan ja hyvällä kahden kerroksen peittävyydellä. Kukkia leimasin Pueenin 85-laatasta Essencen mustalla leimauslakalla. Näistä lakkauksista ei paljoa juttua riitä, vaikka pohjustus olikin aika pitkä. Kiireisen päivän pelastajat, punainen toimii aina ja harvemmin ne mustat leimat tilannetta pahentavat !


Mitä mieltä kynsistä ? Kumpaa ihmistyyppiä sinä edustat ?

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)